KRISTIINA KARTANO
KAUPUNGINVALTUUSTOON

Punnittuja päätöksiä papin arvoilla.
Lauttasaarelaisen perheenäidin ja vammaisoikeuksien kokemuksella.
Helsingin vaalipiiri
Punnittuja päätöksiä papin arvoilla.
Lauttasaarelaisen perheenäidin ja vammaisoikeuksien kokemuksella.
Helsingin vaalipiiri
Kaikista on pidettävä huolta. Heikoimpien ihmisarvoinen kohtelu on sivistysvaltion ja sivistyneen Helsingin mittari.
Perusterveydenhuollon riittävä taso Helsingissä on turvattava. Niukkenevat resurssit on kohdistettava oikeudenmukaisesti.
Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus koituvat lopulta kaikkien hyvinvoinnin parhaaksi.
RKP on vanhastaan sivistyspuolue. Tiesitkö, että viime vaaleissa jo 1/3 ehdokkaistamme oli äidinkieleltään suomenkielisiä? Pidetään yhdessä kaikista huolta! SFP Svenska Folkpartiet i Finland – RKP Ruotsalainen Kansanpuolue on valintani vaaliehdokkaana.
Tukiessasi Kristiina Kartanoa, tuet kaksikielistä ja vapaamielistä Suomea, joka on avoin ja suvaitsevainen. Yksilön vapaus vastuun rinnalla on keskeinen arvomme.
Koulutus on avain tulevaisuuteen. Koulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen tulee kannustaa. Työn tekemisestä ja yrittämisestä on palkittava.
Meillä on kaikki avaimet menestyä sivistys- ja koulutuspääoman suhteen rikkaana kansainvälisenä kaupunkina myös tulevaisuudessa, kun proaktiivisesti tunnistamme digiajan mahdollisuudet ja tartumme tilaisuuteen nyt. Yhdessä. Enää ei ole syytä odottaa.
Kouluväkivalta aiheuttaa vakavia pitkäkestoisia seurauksia – se on saatava loppumaan. Kaikilla on oikeus turvalliseen kouluun ja oppimiseen!
Helsinki tarvitsee tekijöitä. Kaikkien asiantuntemus on saatava käyttöön.
Katuväkivalta on pysäytettävä ajoissa. Helsingissä se on lisääntynyt. Suunnan muuttumiseen me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa. Ei pelolla vaan pedagogialla, sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja nuorten mielenterveysongelmien hoitamisella. Ratkaisukeskeisyys ja oikea-aikaisuus tulee edullisemmaksi kuin katseen kääntäminen toisaalle.
Valtion velkaantuminen nykyistä tahtia on pysäytettävä. Emme saa myöskään kaupunkitoimijana syödä tulevien sukupolvien eväitä. Viisas ja vastuullinen, globaali- ja ilmastoeettisesti kestävä tulevaisuus luodaan yhdessä; toivolla, työllä ja teknologialla.
️Saaja: Vaalipäällikkö Laura Kartano
Tilinumero: FI6212203500209529
Viesti: Vaalituki KKartano
Vaalituen pienkeräystä hoitaa ehdokas Kristiina Kartanon vaalipäällikkö. Keräyksellä kertyneet varat käytetään kokonaisuudessa vaalikampanjan kuluihin. Keräys toteutetaan vaalikampanjan aikana (ajanjakso, joka alkaa kuusi kuukautta ennen vaalipäivää ja päättyy kaksi viikkoa vaalipäivän jälkeen). Pienkeräys on aloitettu 4.3.2025 ja päättyy 13.4.2025. Vaalirahoituksella tarkoitetaan rahoitusta, jolla katetaan ehdokkaan vaalikampanjan kulut, jotka ovat aiheutuneet kampanja-aikana.
Ehdokkaan vaalirahoitus https://vaalit.fi/ehdokkaan-vaalirahoitus
Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090273
Poliisin sivuilla pienkeräyksestä https://poliisi.fi/vaalikeraykset
Verottajan sivuilla
Yleistä tietoa pienkeräyksestä
Poliisin sivuilla https://poliisi.fi/pienkeraykset
Vaalirahoituslain mukaisesti yli 800 euroa lahjoittaneiden nimet julkaistaan. Alle 800 euron lahjoitukset voidaan antaa nimettöminä. Ilmoitathan erikseen, jos haluat lahjoituksesta julkisen.
Kunnallisvaaleissa samalta tukijalta ei saa vastaanottaa (suoraan tai välillisesti) enempää tukea kuin arvoltaan 3 000 euroa.
Lämmin kiitos tuestasi!
Kristiinan vastaukset julkaistaan Ylen julkaisuaikataulun mukaan 4.3.2025
Kristiinan vastaukset (tähän tulee suoralinkki aikanaan)